Puoluetuki äänimäärän mukaan ja kolmasosa pois

Olen itse sitä mieltä, että puoluetuen saisi lopettaa kokonaan. Samoin poliittisten nuorisojärjestöjen tuet ja ne lukuisat muut piilopuoluetuet, joita nykyinen järjestelmä sisältää. Selvitysmies Johanna Korhosen jo vuonna 2010 tekemässä selvityksessä on esitetty monia käytännön keinoja, joilla ehdokkaille voitaisiin tarjota tasapuolisesti näkyvyyttä. Puoluetukia ei tähän tarvita. Ja puoluetuista huolimatta meillä on nytkin se tilanne, että iso raha jyllää ja eniten vaalirahaa saaneet ehdokkaat menevät läpi, joten puoluetuen poistaminen ei vaikuttaisi tuohon muuten kuin korkeintaan vähän hillitsevästi.

On kuitenkin poliittinen realiteetti, että isot puolueet eivät ikinä suostuisi puoluetuen poistamiseen. Kukapa omista saavutetuista eduistaan tinkisi. Perussuomalaisetkin ovat viime vuosina tyytyneet esittämään vain vaatimatonta 15% leikkausta. Mutta jos asiasta järjestettäisiin sitova kansanäänestys, uskoisin suomalaisten valtavan enemmistön olevan puoluetukien poistamisen kannalla. Esitän tässä oman näkemykseni, joka perustuu kolmanneksen leikkaukseen ja tuen sitomiseen puolueen saamaan äänimäärään.

Suomessa maksetaan Euroopan toiseksi korkeinta puoluetukea, lähes 12 euroa per äänestäjä EU-maiden keskiarvon ollessa 3,73 euroa per äänestäjä. Lisäksi Suomen puoluetukijärjestelmä perustuu saatuihin kansanedustajan paikkoihin, ei äänimäärään, joten se suosii suuria puolueita. Tämä johtuu siitä, että vaalituloksen suhteellisuus ei toteudu eri vaalipiirien erilaisesta piilevästä äänikynnyksestä johtuen. Tätä asiaa oli tarkoitus korjata vaalilain uudistuksessa, joka onneksi jätettiin lepäämään, koska se olisi tuonut mukanaan myös vaaliliittojen kiellon ja valtakunnallisen 3% äänikynnyksen, eli käytännössä estänyt uusia puolueita nousemasta eduskuntaan enää ikinä.

Nykyisessä järjestelmässä suuret puolueet siis saavat enemmän kansanedustajanpaikkoja ja vastaavasti enemmän puoluetukea kuin niiden äänimäärä edellyttäisi. Pienempien puolueiden äänistä osa menee ”hukkaan”, eli niillä ei saada kansanedustajia. Lepäämään jätetty vaalilain uudistus (Lex Cronberg) sai alkunsa siitä, kun vihreiden Tarja Cronberg ei tullut valituksi eduskuntaan vaikka sai lähes 12 prosenttia silloisen Pohjois-Karjalan vaalipiirin äänistä. Kaikkein tylyin kohtalo on kaikkein pienimmillä puolueilla: jos puolue ei saa yhtään kansanedustajaa, se ei myöskään saa penniäkään puoluetukea.

Puoluetuen suhteellisuutta ja oikeudenmukaisuutta voitaisiin parantaa siten, että tukea saisivatkin kaikki sellaiset puolueet, jotka ovat saaneet valtakunnallisesti yhteensä vähintään 5 000 ääntä. Tämä raja on sama kuin puolueeksi rekisteröitymistä varten vaadittujen kannatuskorttien määrä. Kaikille äänimäärän ylittäneille puolueille jaettaisiin tukea vaikkapa 7 euroa kutakin saatua ääntä kohti. Tuki olisi siis alle kaksi kolmasosaa nykyisestä mutta silti EU-maiden keskiarvoon nähden yli kaksinkertainen.

Uudessa järjestelmässä puolueiden saama tuki olisi suoraan sidottu äänestäjien aktiivisuuteen. Tavanomaisella eduskuntavaalien äänestysprosentilla (65-70%) puoluetuen kokonaissumma olisi noin 60% nykyisestä. Jos äänestysprosentti olisi täydet 100%, puolueet saisivat jaettavakseen samat 34 miljoonaa kuin nykyäänkin. Mitä vähäisempi äänestäjien mielenkiinto vaaleja kohtaan, sitä vähemmän puolueet saisivat rahaa käyttöönsä.

Uusi järjestelmä olisi oikeudenmukainen ja reilu erityisesti pienpuolueiden äänestäjiä kohtaan. Vaalit tarjoaisivat kullekin äänestäjälle mahdollisuuden käydä lahjoittamassa 7 euroa yhteisiä verovaroja omalle suosikkipuolueelleen, riippumatta siitä, saako puolue ehdokkaita läpi vai ei. Tämä varmasti lisäisi äänestysaktiivisuutta.

Puoluetuen suhteuttaminen äänimäärään pienentäisi kaikkein suurimpien puolueiden saamaa tukipottia eniten, joten on helppo ennustaa, että suuret puolueet eivät suostuisi tähän saavutettujen etujensa leikkaukseen.

Uudistuksen vaikutuksia on hahmoteltu oheisissa taulukoissa. Ylempi taulukko osoittaa, miten puoluekohtaiset tukisummat muuttuisivat, jos ne jaettaisiin suhteessa äänimäärään eikä kansanedustajan paikkoihin. Alempi taulukko puolestaan kuvaa puoluetuen jakoa uuden järjestelmän mukaisesti.

Viime eduskuntavaaleissa SDP:n äänimäärä (561558) oli vain hieman suurempi kuin PS:n äänimäärä (560075). Eroa oli vain 1483 ääntä. Siitä huolimatta SDP sai kansanedustajien määrään sidottua puoluetukea 510 000 euroa enemmän vuodessa kuin PS. Äänimäärän mukaan suhteutettuna ero olisi vain 17 135 euroa. Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala teki asiasta kirjallisen kysymyksen (KK 445/2012 vp), jossa hän ehdotti suunnilleen samanlaisen äänimäärään sidotun puoluetukijärjestelmän käyttöönottoa. Vastauksessaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi, että ”puoluelakia säädettäessä katsottiin, että edustajanpaikkojen lukumäärä kuvastaa selvimmin puolueiden keskinäisiä voimasuhteita sekä niiden nauttimaa kannatusta”. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kun nyt voimassa oleva puoluelaki säädettiin 1960-luvulla, eri vaalipiirien piilevät äänikynnykset ehkä vastasivat paremmin toisiaan. Tällä hetkellä epäsuhta on selvä. Joka tapauksessa voidaan todeta, että nimenomaan puolueen saama kokonaisäänimäärä kuvastaa parhaiten puolueen nauttimaa kannatusta.

puoluetuki aanimaaran mukaan 2011

Kansanäänestys Nato-jäsenyydestä

Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on erittäin ajankohtainen keskustelunaihe. Ukrainan kriisille ei näy loppua ja Venäjän kissa-ja-hiiri-leikki Naton ja naapurimaiden kanssa mm. ilmatilaloukkausten muodossa jatkuu Itämerellä. Jotkut ovat sitä mieltä, että Suomen Nato-jäsenyydestä ei pitäisi keskustella nyt, koska se saattaa ärsyttää Venäjää. Tämä on täysin väärä ajattelutapa: Nato-jäsenyydestä nimenomaan pitää keskustella juuri nyt, sillä tulevat eduskuntavaalit ovat tavalla tai toisella myös Nato-vaalit.

Suomi on Ukrainan kriisin suhteen seissyt vakaasti muiden EU-maiden rinnalla pakoterivistössä, tai itse asiassa tavoilleen uskollisena yrittänyt olla tässäkin asiassa EU:n mallioppilas. EU:n asettamien talouspakotteiden ja Venäjän asettamien vastapakotteiden tulos on Suomen kannalta erittäin haitallinen: Suomen elintarvikevienti Venäjälle on romahtanut 60 prosentilla ja vaikutukset tuntuvat kipeästi Suomen teollisuudessa ja maataloustuotannossa.

Jos Suomi olisi itsenäinen maa, Suomi olisi EU:n pakotepelleilyn sijasta voinut halutessaan vastata Ukrainan kriisiin sellaisilla pakotteilla, jotka olisivat johtaneet Suomen kannalta positiiviseen tulokseen. Suomi olisi voinut poistaa kaksoiskansalaisuudet turvallisuusriskinä, tiukentaa Venäjän kansalaisille myönnettävien oleskelulupien ehtoja, poistaa ulkomaalaisten maanosto-oikeuden ja tutkia venäläisten tähän asti suorittamat maakaupat sekä rajoittaa venäläisten rekkojen liikennöintiä Suomessa. Mahdollisuuksia olisi ollut monia, ja kaikki nämä ovat sellaisia asioita, jotka Suomen pitäisi ehdottomasti jossain vaiheessa toteuttaa. Ukrainan kriisi olisi antanut hyvän syyn sille. Tuskin Putinkaan suuttuisi siitä, että Suomi ajaisi omaa kansallista etuaan, sillä niinhän hänkin Venäjällä tekee.

Suomelle hyödyllisten Venäjä-pakotteiden sijasta Suomen eduskunta on valinnut äärimmäisen rähmälläänolon: venäläisten maakauppojen rajoittamista koskenut lakialoite äänestettiin kumoon lakivaliokunnassa sen jälkeen kun parikymmentä kansanedustajaa oli painostettu vetämään nimensä pois siitä. Venäläisten viisumivapautta eivät suomalaispoliitikot uskalla vastustaa sanallakaan, vaikka EU:n venäläisille ennemmin tai myöhemmin myöntämä viisumivapaus on Suomen kannalta merkittävä uhka. Suomen ja Neuvostoliiton pitkä maaraja on yksi maailman jyrkimmistä elintasokuiluista. Viisumivapaus nostaisi mökkimurrot ja muut omaisuusrikokset Itä-Suomessa räjähdysmäiseen kasvuun.

***

Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on keskeinen asia Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kannalta. Monet sanovat, että Venäjä ei ole ikinä uskaltanut hyökätä yhdenkään Naton jäsenmaan kimppuun. Toiset muistuttavat, että Venäjä hyökkäsi naapurimaidensa Georgian ja Ukrainan kimppuun juuri silloin kun nämä aloittivat lähentymisen Naton suuntaan. Kolmas korostaa, että Venäjä ei ole ikinä hyökännyt kenenkään kimppuun vaan asialla olivat pienet vihreät miehet.

Suomen ja Venäjän välisten suhteiden mahdollinen vaarantuminen on yksi tapa arvioida Nato-jäsenyyden riskejä ja hyötyjä. Muutospuolueen virallinen linja on, että Suomen pitää liittyä kaikkiin sellaisiin kansainvälisiin liittoihin, joista on Suomelle hyötyä ja erota kaikista Suomelle ja suomalaisille epäedullisista sopimuksista, jotka heikentävät Suomen mahdollisuuksia valvoa kansallisia etujaan. Nyt pitäisi enää tietää, onko Natosta Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Itse vastustan Nato-jäsenyyttä siksi, että se edistäisi ja suorastaan edellyttäisi puolustusmenojen suuntaamista kalliiseen huipputeknologiaan (kuten F35-hävittäjät) ja ammattiarmeijaan, joita käytettäisiin Nato-operaatioissa ympäri maailmaa. Henkisesti Nato-jäsenyys tarkoittaisi maanpuolustuksen ulkoistamista sille vankalle uskolle, että hädän tullen Nato lähettää kyllä Hornetteja ja oikein kovan hädän hetkellä itse Obama tulee käymään.

Minun mielestäni Suomen turvallisuuden pitää perustua vahvaan, itsenäiseen puolustukseen, jonka takana on yleinen asevelvollisuus, koko kansan vankka maanpuolustustahto ja alueellisesti hajautettu aseistus, jossa on huippukalliin huipputeknologian sijasta panostettu halvempiin mutta lukuisampiin it- ja pst-ohjuksiin. Kannatan myös Sveitsin mallia, jossa jokaisella reserviläisellä on kotonaan täysi varustus rynnäkkökivääri mukaan lukien. Tämä muodostaisi riittävän pelotteen Suomen vihollisille sekä duumassa, eduskunnassa että europarlamentissa.

***

Muutospuolueen kansanedustaja James Hirvisaari on tehnyt lakialoitteen Nato-kansanäänestyksestä. Aloitteen toisena allekirjoittajana on Olli Immonen (ps). Vaikka monet muut kansanedustajat ovat puhuneet Nato-kansanäänestyksen tarpeellisuudesta, kukaan muu ei uskaltanut pistää nimeään tämän lakialoitteen alle. Niin vahva on puoluekuri tässä asiassa.

Linkki lakialoitteeseen.

Aloitteen allekirjoittajat pitävät tärkeänä, että kansalaisten suhtautuminen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen selvitetään kansanäänestyksellä ja että kansalaiset saavat riittävästi ja tasapuolisesti tietoa oman valintansa tueksi. Useat poliitikot eri puolueista ovat julkisuudessa ehdottaneet, että Nato-jäsenyydestä tulisi järjestää kansanäänestys. Mihinkään käytännön toimiin kansanäänestyksen järjestämiseksi ei kuitenkaan ole ryhdytty. Demokratian kannalta olisi tärkeää, että kansakuntaa koskevat suuret ratkaisut tehdään kansalaisten enemmistön tahdon mukaisesti sen sijaan, että ne kähmittäisiin kabineteissa suljettujen ovien takana. Kansan pitäisi saada päättää, ei poliitikkojen.

***

Kuten sanoin, itse äänestäisin Nato-jäsenyydelle ei. Ymmärrän hyvin niitä, jotka aivan samoja faktoja tarkasteltuaan äänestäisivät kyllä. Olen valmis hyväksymään sen, jos suomalaisten enemmistö haluaa liittyä Natoon. En kuitenkaan usko niin olevan.