Kiitokset äänestäneille

Olen ollut muutospuolueen ehdokkaana eurovaaleissa 2014 ja eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015.

Näissä vaaleissa minulla oli ensimmäistä kertaa kunnon tukiryhmä ja tunne siitä, että en joudu tekemään kaikkea yksin. Muutoksen Uudenmaan ehdokkaiden kesken vallitsi hyvä yhteishenki ja teimme hyvällä porukalla hienon kampanjan. Parhaimmillaan politikointikin voi olla hauskaa.

Kun viime kesänä Suomenlinnassa suunnittelimme kampanjaani tukiryhmäni kanssa, otimme tavoitteeksemme, että vaikka läpimenoa ei tulisikaan, niin kampanjan on oltava sellainen, että se itsessään on kaiken tämän vaivan arvoinen. Ja tärkeimpänä tavoitteena oli, että ainakin meillä itsellämme on kampanjaa tehdessämme hauskaa!

Nämä tavoitteet toteutuivat yli odotusten. Jari Leino Show on sellaista kamaa, jota ei ole Suomessa ennen nähty eikä tulla ihan pian näkemäänkään. Olen todella ylpeä kaikesta siitä, mitä saimme tuotantoryhmän kanssa aikaan. Joku anonyymi ohjelmoija loi lisäksi shown pohjalta Jari Leino lentokentällä -pelin, joka on aivan hulvaton.

Vaalimainonnassa lähdettiin alusta asti hyvin provosoivalle linjalle, koska oli selvää, että pelin henki oli upporikasta tai rutiköyhää. Mainonta toimi hyvin.

Tuloksena oli kovasta yrityksestä huolimatta kuitenkin rutiköyhää. Kansa on puhunut, joten pulinat pois.

Haluan kiittää tukiryhmääni, Marjukkaani ja kaikkia niitä, jotka tukivat vaalikampanjaani rahallisesti tai työllään.

Erityisesti haluan kiittää kaikkia niitä, jotka antoivat minulle luottamuksensa äänestämällä minua.

Tämä on ollut hieno matka ja ehdottomasti tekemisen arvoinen.

Tapanilan opetukset

Tapanilan 9.3. tapahtuneen joukkoraiskauksen viidestä epäillystä neljä on päästetty vapaaksi odottamaan poliisin esitutkinnan valmistumista ja syytteiden valmistumista. Vangittuna on edelleen yksi, 16-vuotias epäilty. (lähde)

Tapaus siirtynee syyttäjälle rikoskomisario Teija Koskenmäen arvion mukaan mahdollisesti ensi viikolla. Kaikkia viittä 15–18-vuotiasta somalimiestä epäillään edelleen törkeästä raiskauksesta.

Alun perin arvioitiin, että juttu olisi edennyt syyttäjälle viimeistään keskiviikkona 15.4. mutta poliittisista syistä asia lykättiin vaalien jälkeiseen aikaan. Tämä on nykyään normaalikäytäntö Suomen poliisissa ja oikeuslaitoksessa kaikissa monikulttuuriseen rikollisuuteen liittyvissä jutuissa: ne siirretään vaalien jälkeen. Kaikki varmaan muistavat vielä monikulttuuriset jengit, jotka hakkasivat kymmeniä vaaleaihoisia nuoria ja lapsia viime syksynä. Osa jengiläisistä on saatu kiinni ja heidän oikeudenkäyntinsä on käyty, mutta tuomion julistaminen lykättiin poliittisista syistä vaalien jälkeiseen aikaan.

Suomalaiset poliitikot ovat laajalti olleet sitä mieltä, että koko somaliyhteisöä ei voi syyllistää muutaman somalimiehen tekemästä joukkoraiskauksesta. Rasismille on jälleen kerran vaadittu nollatoleranssia. Poliitikoista rohkeimmat ovat vaatineet maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ihmisille opetetaan arvoja, kuten ”esimerkiksi että naisia pitää kunnioittaa. Raiskata ei saa.”

Itse olen sitä mieltä, että Suomeen ei pidä lainkaan ottaa sellaisia maahanmuuttajia, joille pitäisi opettaa, että naisia pitää kunnioittaa ja raiskata ei saa.

***

Mitä me sitten voimme oppia Tapanilan joukkoraiskauksen jälkiseurauksista? Me voimme oppia ainakin sen, että joukkoraiskauksen tehneillä somaleilla oli takanaan oman yhteisönsä vankka tuki: kymmenet vanhemmat ja vapaaehtoiset avustajat kokoontuivat oikeustalolle tukemaan näitä nuoria miehiä. Johtavat somalipoliitikot kiirehtivät korostamaan, että koko yhteisöä ei pidä syyllistää muutaman nuoren tekemän joukkoraiskauksen perusteella, rasismille on oltava nollatoleranssi ja maahanmuuttopolitiikkaa ei saa missään tapauksessa tiukentaa.

Vielä huolestuttavampaa on se, että joukkoraiskauksen tehneillä somaleilla oli takanaan myös valtaapitävän eliitin ja valtamedian vankka tuki: media oli viikkokausia täynnä kannanottoja, joissa kohkattiin rasismista ja vaadittiin lisää rahaa kotoutumiseen, mutta varsinaisesta rikoksesta ja sen uhrista ei välitetty lainkaan.

Entä mitä nämä Tapanilan joukkoraiskauksesta vangittuina olleet ja nyt vapautetut somalimiehet ja muut nuoret somalimiehet ovat oppineet? He ovat oppineet ainakin sen, että he voivat Suomessa joukkoraiskata tai tehdä aivan mitä tahansa ilman mitään rangaistusta. Suurin osa tekijöistä on jo nyt vapaalla jalalla. Jos jokin tuomio joskus tulee, se on korkeintaan ehdollista eli ei mitään. Heidän oma yhteisönsä on heidän tukenaan ja Suomen valtamedia hyssyttelee.

Somalimiehet ovat oppineet, että he ovat ylempirotuisia kuninkaita, jotka voivat Suomessa tehdä ihan mitä tahansa ja kohdella vääräuskoisia ja etenkin vääräuskoisia naisia aivan miten tahansa ilman rangaistuksen pelkoa.

Tämä on se viesti, jonka suomalainen yhteiskunta on katsonut hyväksi lähettää kaikille somaleille.

Minä en ihmettelisi, jos tämä opetus johtaisi aina vain uusiin joukkoraiskauksiin.

En ihmettelisi sitäkään, että jos uusi joukkoraiskaus tapahtuisi aivan vaalien alla, poliisi ja valtamedia tekisivät kaikkensa, jotta siitä uutisoitaisiin vasta vaalien jälkeen. Koska kaikki siirretään aina vaalien jälkeiseen aikaan.

Kuka on suomalainen

Kansallismielisyydestä keskusteltaessa kysytään usein, kuka on suomalainen ja kenellä on oikeus määritellä mitä suomalaisuus on. Suomalaisuutta voidaan tarkastella ainakin juridiselta, kielelliseltä, kulttuurilliselta ja geneettiseltä kannalta. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet ovat automaattisesti suomalaisia. Joku toinen saattaa edellyttää useiden sukupolvien historiaa henkilön suomalaisuuden vakuudeksi.

Suomalaisuutta voidaan tarkastella myös siltä kantilta, että kyse on tietyn ryhmän jäsenyydestä: ihminen kuuluu ryhmään, jos hän itse kokee olevansa ryhmän jäsen ja jos useimmat muut kyseisen ryhmän jäsenet hyväksyvät hänet ryhmäänsä. Asiaa monimutkaistaa se, että suomalaisuudessa on kyse etnisen ryhmän jäsenyydestä. Ihminen voi olla etnisesti ja geneettisesti suomalainen olematta Suomen kansalainen. Ja toisaalta ihminen voi saada Suomen kansalaisuuden olematta etnisesti ja geneettisesti suomalainen.

Geneettisesti täysin puhdasta suomalaisuutta voi olla vaikea löytää: useissa suomalaissuvuissa on enemmän tai vähemmän “vierasta” geeniperimää, jos riittävän kauas menneisyyteen mennään. Voidaankin kysyä, että kuinka monen sukupolven ajan maahanmuuttajan geenien on sekoituttava suomalaisiin, ennen kuin tuloksena on riittävän suomalainen geeniperimä. Toisaalta on itsestään selvää, että maahanmuuttaja ei muutu suomalaiseksi pelkästään astumalla Kelan ovesta sisään.

Omassa ystäväpiirissäni on monia Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia, jotka eivät tunne itseään suomalaisiksi passistaan huolimatta, mutta joita tämä asia ei mitenkään haittaa. He ovat suomalais-amerikkalaisia tai saksalais-suomalaisia ja pystyvät siitä huolimatta sujuvasti toimimaan suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisinä jäseninä. Heidän lapsistaan tai lapsenlapsistaan tulee ehkä aikanaan täysin suomalaisia. Ratkaiseva askel “väliviivasuomalaisen” kotoutumisessa onkin alkaa puhua itsestään vain suomalaisena.

Märät säpikkäät -tv-sarjasta tuttu Suvi West kertoo Maailman Kuvalehdessä (4/2013) oman näkemyksensä saamelaisuudesta:

”Minulle saamelaisuus tarkoittaa saamelaisia juuria, että isä ja isoisä ja esi-isät olivat saamelaisia. Kokemusta siitä, että he ovat kulkeneet samoilla paikoilla kuin itsekin kuljen. Ei saamelaiseksi voi vain ruveta, täytyy olla yhteys yhteisöön ja historiaan.”

Suvi Westin näkemys voi monien mielestä olla helpommin hyväksyttävissä juuri siksi, että hän on saamelainen. Suomalaiselta ei ehkä suvaittaisi vastaavaa, useiden sukupolvien mittaiseen verenperintöön ja maaperään sidottua näkemystä.

”Tunnen enemmän yhteyttä muiden alkuperäis­kansojen ihmisten kuin suomalaisten kanssa”, jatkaa Suvi West.

Ehkäpä kysymys suomalaisuudesta pitäisi esittää etnisille vähemmistöille ja maahanmuuttajille itselleen. Miten suomalaisiksi he itsensä tuntevat?

“Sori vaan kaverit, mutta olen somali. Olen somali, muslimi, maahanmuuttaja ja pakolainen. Nämä identiteetit ovat osa minua”, sanoo opettajaksi opiskeleva Warda Ahmed.

Kuten huomaamme, suomalaisuus ei kuulu Wardan moniin identiteetteihin. Hänen mielestään:

“On asioita joita suomalaiset liittävät suomalaisuuteen kuten puhdas luonto, rehtiys ja itsenäisyys. Miksi kukaan ei haluaisi pyrkiä kohti näitä arvoja?”

Valitettavasti suomalaisuus näyttäytyy eri tavalla Wardalle:

“Suomalaisuudesta välittyy näköalattomuus, alkoholismi, sulkeutuneisuus, ylimielisyys ja holhoavuus. Miten voi silloin olettaa, että joku jolla on valinnanvaraa ottaako vai eikö ottaa suomalaisuutta mukaan identiteettinsä rakennusaineeksi, valitsisi ottaa osaa tähän kansalliseen murhenäytelmään?”

Hänen mielestään suomalaisuuden pitää muuttua, ennen kuin hänestä voi tulla suomalainen.

Warda ei ole ainoa, joka kokee suomalaisuuden kriteerit ahtaina. Turun yliopiston tutkimuksessa maahanmuuttajanuorten annettiin itse kertoa, miten he kokevat identiteettinsä. Nuorten mielestä heidän oli paljon helpompi identifioitua turkulaisiksi kuin suomalaisiksi.

Entä miten suomalaiseksi kokee itsensä Nasima Razmyar, vuoden pakolaisnainen 2010, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka syntyi vuonna 1984 Kabulissa ja muutti perheensä kanssa suurlähettiläs-isänsä työn perässä Moskovaan vuonna 1989 ja sieltä Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992. Suurimman osan elämästään Suomessa asunut Nasima kertoo Me Naisten numerossa 30/2013 tuntevansa itsensä noin 80 prosenttisesti suomalaiseksi. Nasiman tapauksessa ei ainakaan ole kyse siitä, etteikö häntä olisi hyväksytty porukkaan: vuoden 2011 eduskuntavaaleissa peräti 4 295 helsinkiläistä olisi halunnut hänet kansanedustajakseen. Jos Nasiman kaltainen mallimaahanmuuttajakaan ei tunne itseään täysin suomalaiseksi, on vaikea uskoa, että kukaan ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja pystyisi suomalaistumaan täysin.

Joskus jopa suomalainen äiti haluaa määritellä lapsensa monikulttuuriseksi lapseksi, ei suomalaiseksi. Yhteiset lapsemme -sivustolta löytyy elokuvantekijä Veronica Honkasalon kirjoittama kolumni, jossa hän kertoo:

”Kun lapseni aloitti yksivuotiaana päivähoidossa viime keväänä, nostin päiväkodin kasvatuskeskustelussa esille kysymyksen siitä, miten lapseni päiväkodissa huomioidaan monikulttuuriset kysymykset. Kysymyksen taustalla oli kaksi syytä: suomalais-azerbaidzhanilaisen lapsen äitinä olin aidosti kiinnostunut siitä, miten tyttäreni tausta huomioidaan päivähoidossa. Monikulttuuristen nuorten tutkijana puolestaan koin yhteiskuntavelvollisuudekseni selvittää, miten lasten erilaiset taustat huomioidaan ensimmäisessä kodin ulkopuolisessa kasvatusinstituutiossa.”

Veronica Honkasalon lähestymistapa kuvaa mielestäni hyvin, miten monikultturismi-ideologia riistää uusilta maahanmuuttajilta, adoptiolapsilta ja jopa sekaperheiden lapsilta mahdollisuuden luontevaan suomalaistumiseen. Jos me siis haluamme antaa maahanmuuttajille mahdollisuuden kasvaa suomalaisiksi, meidän on aivan ensimmäiseksi hankkiuduttava eroon haitallisesta monikultturismi-ideologiasta.

***

Itse olen valmis antamaan kaikenvärisille maahanmuuttajille reilun mahdollisuuden tulla sukupolvien mittaan suomalaisiksi. En kuitenkaan usko sen tapahtuvan kovin nopeasti. Saamelaisnaisen tavoin painottaisin juurien ja maaperän merkitystä. Kukaan, joka pelkää talvea ja metsiä ei voi olla aidosti suomalainen. Ja kukaan, joka ei edes itse koe olevansa suomalainen, ei ole suomalainen.

Oma määritelmäni suomalaisuudelle kuuluu näin: suomalainen on henkilö, joka on syntynyt ja kasvanut suomalaisen kulttuurin piirissä, puhuu äidinkielenään suomea, kokee itse olevansa suomalainen ja jonka useimmat muut suomalaiset hyväksyvät suomalaiseksi.

Suomi on suomalaisten turvapaikka

Suomi kuuluu suomalaisille. Suomi on suomalaisten suomalaisia varten rakentama kansallisvaltio, jonka tärkein tehtävä on ajaa suomalaisten etua. Meidän on palautettava käyttöön terve kansallinen itsekkyys. Suomalainen sosiaaliturva on varattava vain suomalaisille. Suomalaiset työpaikat ovat ensisijaisesti suomalaisia varten.

Me olemme osa sukupolvien jatkumoa, joka on pyrkinyt jättämään maan seuraavalle sukupolvelle aina vähän paremmassa kunnossa kuin sen itse sai. Me olemme menneille ja varsinkin tuleville sukupolville velkaa sen, että pidämme Suomen elinkelpoisena ja turvallisena maana, jossa suomalaisten on hyvä asua.

Globaalisti katsoen suomalaiset ovat häviävän pieni vähemmistö. Me olemme yksi maailman pienimmistä kansoista. Jos me emme pidä huolta omasta edustamme, ei siitä välitä kukaan muukaan.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa suomalaiset saavat elää omalla kielellään oman kulttuurinsa mukaista elämää. Siksi Suomi on ainutlaatuinen ja säilyttämisen arvoinen.

Suomi on suomalaisten ainoa ja viimeinen turvapaikka. Siksi se ei voi toimia turvapaikkana tai sosiaalitoimistona koko maailmalle. Me emme voi ottaa tänne sellaisia ihmisiä, jotka tuovat kotimaansa sodat ja riidat mukanaan. Meidän ei myöskään pidä ottaa tänne ihmisiä, jotka tulevat Suomeen varastamaan, ryöstämään, huijaamaan, kerjäämään, raiskaamaan tai tappamaan.

Vanhoilla ihmisillä, jotka jälleenrakensivat Suomen sotien jälkeen on oikeus turvalliseen vanhuuteen. Minä en halua, että vanhukset joutuvat pelkäämään kauppaan tai pankkiautomaatille mennessään, että ulkomailta tullut rosvo, taskuvaras tai huijari ottaa heidät kohteekseen.

Myös suomalaisilla lapsilla on oikeus turvalliseen elämään. Suomen pitäisi olla se paikka, jossa suomalainen lapsi saa kulkea vapaasti joutumatta pelkäämään, että monikulttuurinen jengi hakkaa hänet joukolla pelkästään hänen vaalean ihonvärinsä ja suomalaisuutensa vuoksi.

Suomen tulisi olla se paikka, jossa suomalaisille riittää työtä, tervettä isänmaanylpeyttä ja uskoa tulevaisuuteen.

Näistä aiheista lisää oheisella videolla, jossa kerron mm. sen mitä ’maassa maan tavalla’ eläminen minun mielestäni tarkoittaa ja tarvitaanko Suomessa työperäistä maahanmuuttoa.

Keinoja eriarvoisuuden lisäämiseen

Eriarvoisuus on päivän muotisana, jota kuulee kaikkialla. Kun monikulttuurinen jengi pahoinpitelee suomalaislapsen ja ryöstää hänen kännykkänsä, viranomaiset syyttävät eriarvoistumista.

Suurin este eriarvoisuuden lisäämiselle oli sotien jälkeinen vahva tasa-arvokehitys suomalaisessa yhteiskunnassa: luokkayhteiskunta oli katoamassa, kaikille riitti töitä, kaikilla oli tasa-arvoiset mahdollisuudet kouluttautua ja yhteiskunta huolehti kaikkein heikoimmista. Niinpä suomalaisen yhteiskunnan sisäisen koheesion ja yhteenkuuluvuuden tunteen rikkominen oli välttämätöntä.

Yhtenäiskulttuuriin ja korkeaan koulutustasoon perustuvassa yhteiskunnassa paras tapa lisätä eriarvoisuutta on tuoda siihen ulkopuolelta ihmisiä, jotka eivät jaa samoja arvoja ja joilla on mahdollisimman vähän kykyä tai halua sopeutua elämään ko. yhteiskunnassa.Toisin sanoen maahanmuutto kehitysmaista on ylivoimaisesti paras keino eriarvoisuuden lisäämiseksi Suomessa. Tähän tarkoitukseen käytettävät maahanmuuttajat kannattaa valita siten, että he ovat mielellään luku-, kirjoitus-, kieli- ja ammattitaidottomia ja kulttuurista, jossa ei arvosteta koulutusta. Sopeutumisvaikeuksia lisäävästä uskonnosta saa lisäpisteitä. Sodan ja väkivallan traumatisoimat tai itsekin väkivallan käyttäjinä kunnostautuneet ihmiset ovat mainiota ainesta tasa-arvoisen yhteiskunnan romuttamiseen.

Erityisen hyviä eriarvoisuuden lisääjiä ovat kouluttamattomat nuoret miehet, jotka ovat varttuneet agressiivisisessa, väkivaltaa ihailevassa kulttuuriympäristössä (ns. ”kunniakulttuurit”). Tällaisten nuorten miesten syrjäytymistodennäköisyys on erittäin suuri, joten monet heistä ajautuvat rikoksiin. Väkivalta- ja seksuaalirikosten lisääntyminen rikkoo yhteiskunnan perusturvallisuutta tehokkaasti.

Maahanmuutto kehitysmaista ja rajojen avaaminen ovat hyviä keinoja eriarvoisuuden lisäämiseen myös siksi, että ulkomaalaisten Suomessa tekemät rikokset kohdistuvat hyvin suurelta osin suomalaisen yhteiskunnan kaikkein heikoimpiin ja haavoittuvimpiin jäseniin: naisiin, lapsiin, vanhuksiin ja vammaisiin. Näille haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille voidaan helposti aiheuttaa pysyviä vammoja ja traumoja, jotka eriarvoistavat heidät loppuelämäksi. Ryöstetyksi tullut vanhus ei enää uskalla käydä pankkiautomaatilla tai edes kaupassa. Raiskatuksi tullut nainen tai lapsi ei enää uskalla luottaa yhteenkään mieheen.

Maahanmuuton avulla voidaan myös heikoimmin koulutetut suomalaiset syrjäyttää pysyvästi työelämästä.

Viimeistään tässä vaiheessa, tai jo otsikon lukiessaan, moni kysyy, että miksi ihmeessä kukaan hullu haluaisi lisätä eriarvoisuutta? Se on hyvä kysymys.

Minulla ei ole vastausta siihen, miksi Suomessa on viimeisten 25 vuoden ajan noudatettu sellaista politiikkaa, joka on omiaan lisäämään eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Jos joku olisi tarkoituksella suunnitellut tämän, hän ei olisi voinut onnistua paremmin.

Jos eriarvoisuutta halutaan vähentää, pitää yllä mainituista toimista luopua ja toimia täysin päinvastoin. Paras tie tasa-arvoon on työ: meidän on palattava Suomen alkuperäisen perustuslain sanamuotoon, jonka mukaan Suomen kansalaisten työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Suomalaiset työpaikat on varattava suomalaisille. Ulkomainen halpa- ja orjatyövoima, 9 e/pv pakkotyöt ja muut työmarkkinoiden häiriötekijät on poistettava.

Suomi on helposti tuhottavissa, jos eriarvoisuutta yhä lisätään tarkoituksellisesti. Mutta Suomi voidaan vielä pelastaa, jos hullusta ja vahingollisesta maahanmuuttopolitiikasta luovutaan.

(Kirjoitus julkaistiin alun perin 12.02.2015 Soste-blogissa, jossa se herätti melko kiihkeää kommentointia.)