Politiikan tilinpäätös

Viime lauantaina erosin Muutos 2011:n puheenjohtajan tehtävästä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jari Väli-Klemelä. Muutoksen jatkokuvioista voi lukea tästä linkistä: http://muutos2011.fi/blogit1/kohti-uusia-haasteita/

Erooni ei liity dramatiikkaa. Kyse on normaalista poliittisen vastuun kantamisesta huonon vaalituloksen jälkeen. Lisäksi pidin tärkeänä, että kannatuskorttikeräystä vetämään saadaan sellainen henkilö, joka voi sitoutua siihen täysin. Itse en halunnut enää lähteä kortteja keräämään, koska se tarkoittaa samalla tietyn lupauksen antamista, enkä minä halunnut enää antaa lisää lupauksia.

Aiemmin antamani lupaukset olen pitänyt: Muutos saatiin puoluerekisteriin, vaikka Mäki-Ketelä yritti kalkkiviivoilla tehdä kaikkensa kampittaakseen oman puolueprojektinsa jo ennen kuin kortit olivat kasassa. Muutos asetti ehdokkaita neljissä vaaleissa ja maahanmuuttopolitiikkaa pidettiin tiukasti esillä.

Itse ajauduin politiikkaan vähän vahingossa. Muutoksen perustamisen aikoihin vallitsi huutava pula sellaisista ihmisistä, jotka pystyivät olemaan julkisuudessa omalla nimellään ja naamallaan. Siksi minä lähdin yhdeksi perustajajäseneksi, vaikka en tuntenut minkäänlaista henkilökohtaista kiinnostusta politikointia kohtaan. Pikku hiljaa minulle kasautui yhä enemmän vastuuta, kun muut perustajajäsenet vetäytyivät toiminnasta.

Parhaimmillaan politikointi on mielenkiintoista ja koukuttavaa peliä. Välillä jopa hauskaa. Muutoksen oman kansanedustajan myötä sain mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa eduskuntatyön kautta, mikä oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Loppupeleissä minulle tuli kuitenkin selväksi se, minkä tiesin jo alun alkaen: minä en ole mikään poliitikko.

Mitään en kadu, tehty työ ei mennyt mielestäni hukkaan, mutta aikansa kutakin.

Nyt ajattelin palata juurilleni, eli kaunokirjallisempaan kirjoittamiseen. Nuoresta pitäen olen haaveillut joskus kirjoittavani kirjan. Ehkä nyt on vihdoin sen aika. Joka tapauksessa nyt on aika tehdä paljon muitakin sellaisia asioita, jotka ovat politikoinnin takia jääneet vähemmälle, kuten omat bisnekset, remontit, kuntoilut ja muut harrastukset.

Suomen poliittinen tilanne näyttää nyt paremmalta kuin pitkään aikaan. Maahanmuuttopolitiikan kannalta hallitusneuvottelujen tulos on niin hyvä kuin se kohtuudella voi olla. Paljon riippuu tietysti siitä, kenestä tulee sisäministeri. Ihmeitä ei pidä odottaa, koska vuosikymmeniä kestäneen mädätyksen tuloksia ei korjata hetkessä. Mutta kuten sanottu, juuri nyt näyttää hyvältä.

Asiat eivät tule yhtään paremmiksi sillä, että minä murehdin niitä päivittäin tai sillä, että minä räksytän persuministereiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Antaa niiden tehdä, joille siitä maksetaan ja katsotaan neljän vuoden kuluttua, mitä tapahtui. Aion siis pyrkiä miettimään ja tekemään välillä vähän positiivisempia ja mukavampia juttuja ja jättää maahanmuuton murehtimisen vähemmälle. Saas nähdä miten onnistuu. 😉

Muutaman ajatuksen ajattelin vielä kirjoittaa muistiin tähän, jotta minun ei jatkossa tarvitsisi niitä jatkuvasti jankuttaa Facebookissa.

PERUSONGELMA ON EU

Ongelmat tulevat jatkumaan niin kauan kuin Suomi on EU:n ja euron jäsen. Vaikka EU:n vaatima taakanjako saatiin hallitusneuvotteluissa toistaiseksi torjuttua, EU ei tule antamaan periksi. Taakanjakoa ajetaan sisään vähitellen: juonimalla, kiristämällä, lahjomalla, kriisien kautta tai mahtikäskyllä.

Sama pätee euroon ja liittovaltiokehitykseen. EU haluaa pikku hiljaa alistaa kaikki jäsenvaltiot tulonsiirtounioniin. Suomen taloudessa ei tule näkymään käännettä parempaan niin kauan kuin Suomi on eurossa.

”Vähemmän ja parempaa” ei kelpaa. EU:sta ja eurosta on päästävä kokonaan eroon.

Jos joku poliitikko väittää, että Suomi voi EU:n jäsenenä ajaa suomalaisten etujen mukaista maahanmuuttopolitiikkaa, hän valehtelee.

Jos joku poliitikko väittää, että Suomi voi euron jäsenenä ajaa suomalaisten etujen mukaista talous- ja rahapolitiikkaa, hän valehtelee.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että suurin osa suomalaisista ei ilmeisesti vielä ole valmis EU- ja euroeroon.

IHMISET EIVÄT HALUA MUUTOSTA

Itse lähdin politiikkaan siksi, että kuvittelin ihan tosissani, että ihmiset haluaisivat muutosta. Muutosta poliittiseen kähmintään, hyväveliverkostoihin, demokratiavajeeseen ja ”saavutettuihin etuihin”.

Muutospuolueen ajamalle astetta tiukemmalle maahanmuuttopolitiikalle ei löytynyt kysyntää. Mutta kysyntää ei myöskään ollut muille Muutoksen ajamille teemoille, kuten suoralle demokratialle, poliittisen järjestelmän muuttamiselle ja sitoville kansanäänestyksille.

Tuleva pääministeri Juha Sipilä sanoi, että Suomi on jäänyt edellisten vuosikymmenten hyvinvointiyhteiskunnan vangiksi. Tämä oli erittäin hyvin sanottu. Ihmiset eivät halua muutosta. He haluavat lisää saavutettuja etuja, eturyhmäpolitiikkaa, tulonsiirtoja ja velaksi hankittuja sosiaalietuuksia, jotka on mitoitettu Nokian ainutlaatuisen mutta jo edesmenneen menestyksen tuoman taloudellisen hyvinvoinnin tasolle. Kukaan ei ole valmis tinkimään omista eduistaan eikä myöntämään sitä tosiasiaa, että velaksi eläminen ei voi jatkua. Ja tämän status quon takuumiehinä ovat poliittiset puolueet ja koko poliittinen järjestelmä, joka on pohjimmiltaan korruptiota ja bisnestä.

Joskus vapaus pelottaa enemmän kuin tuttu vankila. Siksi muutosta on vaikea saada aikaan ennen kuin asiat menevät hyvin paljon pahemmiksi.