Keskustelu suvaitsevaisen kanssa

Suvaitsija: Etkö voisi viimeinkin tunnustaa olevasi rasistinen ihmisperse?

Minä: No, hyvä on. Sovitaan keskustelun nopeuttamiseksi, että minä olen rasistinen ihmisperse. Voimmeko me nyt aloittaa sen asiakeskustelun maahanmuuttopolitiikasta? Dublinin sopimuksen…

Suvaitsija: Ei. Ei minun tarvitse rasististen ihmisperseiden kanssa mistään keskustella. Me suvaitsevaiset olemme kehittäneet koko rasismin käsitteen ja loputtoman rasismijankutuksen juuri siksi, ettei meidän tarvitsisi keskustella asioista, koska me emme pärjää rasistien asia-argumenteille. Rasismileiman avulla me voimme helposti lopettaa keskustelun ja leimata toisen osapuolen ali-ihmiseksi, luokkaviholliseksi, joka on paljastettava ja likvidoitava ilman armoa. Kuten suuri Isä Aurinkoinen on sanonut: Kun syyllinen on tiedossa, rikos kyllä keksitään. Ja tässä meillä on nyt oikein syyllisen omakätinen tunnustus! Rasistinen ihmisperse on löydetty!

Minä: Kuulostaa erehdyttävästi totalitarismilta.

Suvaitsija: Sinä olet rasistinen ihmisperse! Se on kuule upea näky, kun kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuvat torille huutamaan oikeamielistä vihaansa rasistisia ihmisperseitä vastaan! Kymmenistä tuhansista kurkuista kuuluu rytmikäs huuto: ”Kuolema rasistisille ihmisperseille!” Ja tätä kaikkea perustellaan rakkaudella ja ihmisoikeuksilla. Se on upeaa! Se on unelma!

Minä: Eli ei asiakeskustelua maahanmuuttopolitiikasta?

Suvaitsija: Etkö sinä rasistinen ihmisperse jo usko, että ei rasististen ihmisperseiden kanssa mistään keskustella. Meidän oikeamielisten suvaitsevaisten pitää keskenämme keskustella, ketkä rasistiset ihmisperseet likvidoidaan heti ja ketkä lähetään ”uudelleenkasvatusleirille” eli ratapenkan täytteeksi Siperiaan, kuten suurella oppi-isällämme oli tapana. Tässä on nyt tärkeintä se, että sinä olet rasistinen ihmisperse ja sinä olet ihan itse tunnustanut sen! Kuole, senkin ihmisvihaa ripuloiva rasistinen ihmisperse!

___________

Turvapaikanhakijatulvan kiihtyessä äärivasemmistolainen bloggaaja Jami Järvinen oli blogissaan 20.8.2015 huolissaan siitä, että ns. ”maahanmuuttopolitiikan kritisoijat” kaikissa puolueissa koettavat inttää asiakeskustelun hengiltä.

Monikultturismi on -ismi

Natsi-Saksan valtionuskonto oli kansallissosialismi. Neuvostoliiton valtionuskonto oli kommunismi. EU-Suomen valtionuskonto on monikultturismi. Kaikki nämä ovat totalitaristisia, sosialistisia poliittisia ideologioita, jotka ovat hyvin läheistä sukua toisilleen. Suomessa monet monikultturismin kiivaimmat kannattajat ovat entisiä kommunisteja.

Totalitaristisissa valtioissa virallisen valtionuskonnon tai -aatteen vastustajat on ollut tapana tuomita julkisesti, esimerkkinä muille. Aatteen vakiinnutettua valtansa voidaan julkisen medialynkkauksen lisäksi rangaistuksena käyttää myös keskitysleirille tai Siperiaan lähettämistä.

Kun kansanedustaja Olli Immonen ilmoitti vastustavansa monikultturismia, suvaitsevainen eliitti kiiruhti lynkkaamaan hänet valtaisalla mediakohulla. Immosen Facebook-päivityksestä tuli uutislähetysten pääaihe. Toimittajien tiedostustoimintaa ei mitenkään häirinnyt se, että saman uutislähetyksen muut aiheet kertoivat monikulttuurisuuden muualla maailmassa aiheuttamista sisällissodista ja terrori-iskuista. Poliittiset nuorisojärjestöt julkaisivat yhteiskannanoton, jossa Immoselle vaadittiin rangaistusta. Immonen lynkattiin lukemattomissa pääkirjoituksissa ja kolumneissa, ja jopa useat hänen puoluetoverinsa kiiruhtivat sanoutumaan hänestä irti, vaikka perussuomalaisten maahanmuuttopolitiisessa ohjelmassakin todetaan, että ”Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita.”

On vaikea kuvitella mitään muuta poliittista kysymystä, jossa yksittäisen kansanedustajan Facebook-päivitys saisi pääministerin ja toisen hallituspuolueen puoluejohtajan tuomitsemaan kansanedustajan lausunnon. Mutta nyt onkin kyse siitä, että Suomen vallanpitäjien pyhimpiä arvoja on loukattu.

Tahallisten väärinymmärrysten ja huvittavien itkupotkuraivareiden lisäksi Immosen kirjoitus on herättänyt myös paljon asiallista ja tarpeellista keskustelua. Hyvin käyntiin lähteneen keskustelun tason parantamiseksi olisi tietenkin hyvä määritellä, mitä itse kukin tarkoittaa monikulttuurisuudesta tai monikultturismista puhuessaan.

Itse vastustan ideologista monikultturismia, eli politiikkaa, jossa suhtaudutaan myönteisesti maahanmuuttajaryhmien muodostumiseen valtaväestöstä selkeästi erottuviksi etnisiksi tai kulttuurisiksi yhteisöiksi ja jossa näiden yhteisöjen pyrkimyksiä synnyttää omia organisaatioitaan (kuten megamoskeija) tuetaan julkisin varoin. Monikultturismiin kuuluu oleellisena osana se, että maahanmuuton lisääminen ja uusien etnisten vähemmistöjen syntyminen nähdään positiivisina ja tavoiteltavina asioina ja maahanmuuttajia rohkaistaan säilyttämään oma kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa, joiden säilymistä ja opettamista myös tuetaan avokätisesti verovaroilla. Monikultturismin ihanteen mukainen maahanmuuttaja tulee mahdollisimman erilaisesta kulttuurista, eikä hänen ole ikinä tarkoituskaan kotoutua Suomeen, vaan muodostaa oma, poikkeava etninen ryhmänsä.

Monikultturismille hyvin läheistä sukua ovat kaikki sellaiset näkemykset, joissa suomalaisia syytetään sisäänpäin kääntymisestä, impivaaralaisuudesta, rasismista ja sisäsiittoisuudesta, ja jotka – johonkin muuhun kansanryhmään kohdistuessaan – täyttäisivät helposti rasistisen kiihotuksen ja vihapuheen tunnusmerkit. Vastustan myös kaikkea valheellista propagandaa, jossa suomalaisten väitetään ehdottomasti tarvitsevan kulttuurin rikastajia, geeniperimän parantajia, rytmikkäitä ilontuojia, huutavan työvoimapulan paikkaajia tai ylipäätään lisää maahanmuuttajia.

Monikultturismin vastakohta, toinen ääripää, olisi jonkinlainen kielivähemmistöjen pakkosuomalaistaminen, jossa vaikkapa suomenruotsalaisia kiellettäisiin käyttämästä äidinkieltään kouluissa ja muissa julkisissa yhteyksissä. Sitä en kannata. Oma ihanteeni on 1980-luvulla vallinnut tilanne, jossa Suomessa oli joitakin historian saatossa muodostuneita kielellisiä tai uskonnollisia ryhmiä. Ruotsin- ja saamenkielisten äidinkielen opetusta tuettiin ja uskonnollisten ryhmien annettiin harjoittaa uskontojaan. Edes muslimit eivät silloin aiheuttaneet mitään ongelmia, koska Suomen muslimivähemmistö koostui alle tuhannesta tataarista, joiden olemassa olosta suurin osa suomalaisista ei edes tiennyt. Maahanmuuton lisäämistä tai uusien etnisten tai uskonnollisten ryhmien haalimista Suomeen ei 1980-luvulla vielä pidetty itseisarvona.

Monikultturismi on ujutettu viralliseksi valtionuskonnoksi pikku hiljaa ja salavihkaa, kansalta kysymättä. Koska monikultturismi on otettu käyttöön epädemokraattisesti, sen vastustaminen demokratian keinoin on hyvin vaikeata.

Itse pyrin viimeisten vajaan kymmenen vuoden ajan vastustamaan monikultturismia demokraattisesti, poliittisin keinoin. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen päätin luopua politikoinnista ja keskittyä hoitamaan puutarhaani.

Perussuomalaiset ovat saaneet paljon ääniä ihmisiltä, jotka vastustavat monikultturismia, koska PS:llä on puolueena ollut vankka markkinajohtajan asema nykyisen maahanmuutto- ja EU-politiikan vastustamisessa. PS:n poliittiset kilpailijat ovat yrittäneet väittää, että PS:n monopoliasema on pitkälti ansaitsematon, mutta ihmiset ovat siitä huolimatta halunneet äänestää varmaa voittajaa. Viimeistään nyt kaikkein vannoutuneimmillekin persufaneille on toivottavasti käynyt selväksi, että PS on Soinin johdolla pettänyt sille asetetut odotukset nimenomaan maahanmuutto- ja EU-politiikan suhteen. Hyvin monet ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että monikultturismin vastustaminen demokraattisin keinoin on mahdotonta, koska vaalien tulos ei näy käytännön politiikassa. Äänestäminen ei auta. Kansalaiset eivät saa ääntään kuuluville.

Monet ovat pöyristyneet Immosen tekstistä siksi, että he ovat lukevinaan rivien välistä kehotuksia ”vähemmistöihin” kohdistuvaan väkivaltaan. Tämä on hieman hassua sikäli, että etnisten ryhmien väliset ristiriidat ja etninen väkivalta kuuluvat erottamattomana osana monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Etninen väkivalta ei johdu siitä, että joku kirjoittaa jotain Facebookissa, vaan siitä, että joku – vaikkapa siirtomaaherra Afrikassa – piirtelee valtioiden rajoja etnisten ryhmien rajoista välittämättä tai – kuten Stalin Ukrainassa – siirtelee kansoja paikasta toiseen luodakseen tarkoituksella niiden välille riitoja.

Suomessa monikulttuurisuuden aiheuttama etninen väkivalta kohdistuu tällä hetkellä lähes yksinomaan suomalaisiin, vaikka valtamedia haluaakin uskotella meille muuta. Suomalaislapset joutuvat monikulttuuristen jengien pahoinpitelemiksi. Suomalaistytöt joutuvat monikulttuuristen joukkioiden joukkoraiskaamiksi. Suomalaismummot menettävät kukkaronsa ja kultaketjunsa monikulttuurisille taskuvarkaille. Suomeen erittäin haavoittuvassa asemassa olevana kiintiöpakolaisena tullut afgaanimies kidnappasi, raiskasi ja poltti kuoliaaksi nuoren suomalaisen tytön.

Ennemmin tai myöhemmin suomalaiset alkavat puolustaa itseään. Valinta siitä, tapahtuuko taistelu monikultturismia vastaan demokraattisin vai väkivaltaisin keinoin kuuluu nykyisille vallanpitäjille.

______________

Lue myös:
Kuka on suomalainen
Suomi on suomalaisten turvapaikka
Keinoja eriarvoisuuden lisäämiseen
Oulun kirvessurmat olisi helposti voitu estää

Politiikan tilinpäätös

Viime lauantaina erosin Muutos 2011:n puheenjohtajan tehtävästä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jari Väli-Klemelä. Muutoksen jatkokuvioista voi lukea tästä linkistä: http://muutos2011.fi/blogit1/kohti-uusia-haasteita/

Erooni ei liity dramatiikkaa. Kyse on normaalista poliittisen vastuun kantamisesta huonon vaalituloksen jälkeen. Lisäksi pidin tärkeänä, että kannatuskorttikeräystä vetämään saadaan sellainen henkilö, joka voi sitoutua siihen täysin. Itse en halunnut enää lähteä kortteja keräämään, koska se tarkoittaa samalla tietyn lupauksen antamista, enkä minä halunnut enää antaa lisää lupauksia.

Aiemmin antamani lupaukset olen pitänyt: Muutos saatiin puoluerekisteriin, vaikka Mäki-Ketelä yritti kalkkiviivoilla tehdä kaikkensa kampittaakseen oman puolueprojektinsa jo ennen kuin kortit olivat kasassa. Muutos asetti ehdokkaita neljissä vaaleissa ja maahanmuuttopolitiikkaa pidettiin tiukasti esillä.

Itse ajauduin politiikkaan vähän vahingossa. Muutoksen perustamisen aikoihin vallitsi huutava pula sellaisista ihmisistä, jotka pystyivät olemaan julkisuudessa omalla nimellään ja naamallaan. Siksi minä lähdin yhdeksi perustajajäseneksi, vaikka en tuntenut minkäänlaista henkilökohtaista kiinnostusta politikointia kohtaan. Pikku hiljaa minulle kasautui yhä enemmän vastuuta, kun muut perustajajäsenet vetäytyivät toiminnasta.

Parhaimmillaan politikointi on mielenkiintoista ja koukuttavaa peliä. Välillä jopa hauskaa. Muutoksen oman kansanedustajan myötä sain mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa eduskuntatyön kautta, mikä oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Loppupeleissä minulle tuli kuitenkin selväksi se, minkä tiesin jo alun alkaen: minä en ole mikään poliitikko.

Mitään en kadu, tehty työ ei mennyt mielestäni hukkaan, mutta aikansa kutakin.

Nyt ajattelin palata juurilleni, eli kaunokirjallisempaan kirjoittamiseen. Nuoresta pitäen olen haaveillut joskus kirjoittavani kirjan. Ehkä nyt on vihdoin sen aika. Joka tapauksessa nyt on aika tehdä paljon muitakin sellaisia asioita, jotka ovat politikoinnin takia jääneet vähemmälle, kuten omat bisnekset, remontit, kuntoilut ja muut harrastukset.

Suomen poliittinen tilanne näyttää nyt paremmalta kuin pitkään aikaan. Maahanmuuttopolitiikan kannalta hallitusneuvottelujen tulos on niin hyvä kuin se kohtuudella voi olla. Paljon riippuu tietysti siitä, kenestä tulee sisäministeri. Ihmeitä ei pidä odottaa, koska vuosikymmeniä kestäneen mädätyksen tuloksia ei korjata hetkessä. Mutta kuten sanottu, juuri nyt näyttää hyvältä.

Asiat eivät tule yhtään paremmiksi sillä, että minä murehdin niitä päivittäin tai sillä, että minä räksytän persuministereiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Antaa niiden tehdä, joille siitä maksetaan ja katsotaan neljän vuoden kuluttua, mitä tapahtui. Aion siis pyrkiä miettimään ja tekemään välillä vähän positiivisempia ja mukavampia juttuja ja jättää maahanmuuton murehtimisen vähemmälle. Saas nähdä miten onnistuu. 😉

Muutaman ajatuksen ajattelin vielä kirjoittaa muistiin tähän, jotta minun ei jatkossa tarvitsisi niitä jatkuvasti jankuttaa Facebookissa.

PERUSONGELMA ON EU

Ongelmat tulevat jatkumaan niin kauan kuin Suomi on EU:n ja euron jäsen. Vaikka EU:n vaatima taakanjako saatiin hallitusneuvotteluissa toistaiseksi torjuttua, EU ei tule antamaan periksi. Taakanjakoa ajetaan sisään vähitellen: juonimalla, kiristämällä, lahjomalla, kriisien kautta tai mahtikäskyllä.

Sama pätee euroon ja liittovaltiokehitykseen. EU haluaa pikku hiljaa alistaa kaikki jäsenvaltiot tulonsiirtounioniin. Suomen taloudessa ei tule näkymään käännettä parempaan niin kauan kuin Suomi on eurossa.

”Vähemmän ja parempaa” ei kelpaa. EU:sta ja eurosta on päästävä kokonaan eroon.

Jos joku poliitikko väittää, että Suomi voi EU:n jäsenenä ajaa suomalaisten etujen mukaista maahanmuuttopolitiikkaa, hän valehtelee.

Jos joku poliitikko väittää, että Suomi voi euron jäsenenä ajaa suomalaisten etujen mukaista talous- ja rahapolitiikkaa, hän valehtelee.

Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että suurin osa suomalaisista ei ilmeisesti vielä ole valmis EU- ja euroeroon.

IHMISET EIVÄT HALUA MUUTOSTA

Itse lähdin politiikkaan siksi, että kuvittelin ihan tosissani, että ihmiset haluaisivat muutosta. Muutosta poliittiseen kähmintään, hyväveliverkostoihin, demokratiavajeeseen ja ”saavutettuihin etuihin”.

Muutospuolueen ajamalle astetta tiukemmalle maahanmuuttopolitiikalle ei löytynyt kysyntää. Mutta kysyntää ei myöskään ollut muille Muutoksen ajamille teemoille, kuten suoralle demokratialle, poliittisen järjestelmän muuttamiselle ja sitoville kansanäänestyksille.

Tuleva pääministeri Juha Sipilä sanoi, että Suomi on jäänyt edellisten vuosikymmenten hyvinvointiyhteiskunnan vangiksi. Tämä oli erittäin hyvin sanottu. Ihmiset eivät halua muutosta. He haluavat lisää saavutettuja etuja, eturyhmäpolitiikkaa, tulonsiirtoja ja velaksi hankittuja sosiaalietuuksia, jotka on mitoitettu Nokian ainutlaatuisen mutta jo edesmenneen menestyksen tuoman taloudellisen hyvinvoinnin tasolle. Kukaan ei ole valmis tinkimään omista eduistaan eikä myöntämään sitä tosiasiaa, että velaksi eläminen ei voi jatkua. Ja tämän status quon takuumiehinä ovat poliittiset puolueet ja koko poliittinen järjestelmä, joka on pohjimmiltaan korruptiota ja bisnestä.

Joskus vapaus pelottaa enemmän kuin tuttu vankila. Siksi muutosta on vaikea saada aikaan ennen kuin asiat menevät hyvin paljon pahemmiksi.

Kiitokset äänestäneille

Olen ollut muutospuolueen ehdokkaana eurovaaleissa 2014 ja eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015.

Näissä vaaleissa minulla oli ensimmäistä kertaa kunnon tukiryhmä ja tunne siitä, että en joudu tekemään kaikkea yksin. Muutoksen Uudenmaan ehdokkaiden kesken vallitsi hyvä yhteishenki ja teimme hyvällä porukalla hienon kampanjan. Parhaimmillaan politikointikin voi olla hauskaa.

Kun viime kesänä Suomenlinnassa suunnittelimme kampanjaani tukiryhmäni kanssa, otimme tavoitteeksemme, että vaikka läpimenoa ei tulisikaan, niin kampanjan on oltava sellainen, että se itsessään on kaiken tämän vaivan arvoinen. Ja tärkeimpänä tavoitteena oli, että ainakin meillä itsellämme on kampanjaa tehdessämme hauskaa!

Nämä tavoitteet toteutuivat yli odotusten. Jari Leino Show on sellaista kamaa, jota ei ole Suomessa ennen nähty eikä tulla ihan pian näkemäänkään. Olen todella ylpeä kaikesta siitä, mitä saimme tuotantoryhmän kanssa aikaan. Joku anonyymi ohjelmoija loi lisäksi shown pohjalta Jari Leino lentokentällä -pelin, joka on aivan hulvaton.

Vaalimainonnassa lähdettiin alusta asti hyvin provosoivalle linjalle, koska oli selvää, että pelin henki oli upporikasta tai rutiköyhää. Mainonta toimi hyvin.

Tuloksena oli kovasta yrityksestä huolimatta kuitenkin rutiköyhää. Kansa on puhunut, joten pulinat pois.

Haluan kiittää tukiryhmääni, Marjukkaani ja kaikkia niitä, jotka tukivat vaalikampanjaani rahallisesti tai työllään.

Erityisesti haluan kiittää kaikkia niitä, jotka antoivat minulle luottamuksensa äänestämällä minua.

Tämä on ollut hieno matka ja ehdottomasti tekemisen arvoinen.

Tapanilan opetukset

Tapanilan 9.3. tapahtuneen joukkoraiskauksen viidestä epäillystä neljä on päästetty vapaaksi odottamaan poliisin esitutkinnan valmistumista ja syytteiden valmistumista. Vangittuna on edelleen yksi, 16-vuotias epäilty. (lähde)

Tapaus siirtynee syyttäjälle rikoskomisario Teija Koskenmäen arvion mukaan mahdollisesti ensi viikolla. Kaikkia viittä 15–18-vuotiasta somalimiestä epäillään edelleen törkeästä raiskauksesta.

Alun perin arvioitiin, että juttu olisi edennyt syyttäjälle viimeistään keskiviikkona 15.4. mutta poliittisista syistä asia lykättiin vaalien jälkeiseen aikaan. Tämä on nykyään normaalikäytäntö Suomen poliisissa ja oikeuslaitoksessa kaikissa monikulttuuriseen rikollisuuteen liittyvissä jutuissa: ne siirretään vaalien jälkeen. Kaikki varmaan muistavat vielä monikulttuuriset jengit, jotka hakkasivat kymmeniä vaaleaihoisia nuoria ja lapsia viime syksynä. Osa jengiläisistä on saatu kiinni ja heidän oikeudenkäyntinsä on käyty, mutta tuomion julistaminen lykättiin poliittisista syistä vaalien jälkeiseen aikaan.

Suomalaiset poliitikot ovat laajalti olleet sitä mieltä, että koko somaliyhteisöä ei voi syyllistää muutaman somalimiehen tekemästä joukkoraiskauksesta. Rasismille on jälleen kerran vaadittu nollatoleranssia. Poliitikoista rohkeimmat ovat vaatineet maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ihmisille opetetaan arvoja, kuten ”esimerkiksi että naisia pitää kunnioittaa. Raiskata ei saa.”

Itse olen sitä mieltä, että Suomeen ei pidä lainkaan ottaa sellaisia maahanmuuttajia, joille pitäisi opettaa, että naisia pitää kunnioittaa ja raiskata ei saa.

***

Mitä me sitten voimme oppia Tapanilan joukkoraiskauksen jälkiseurauksista? Me voimme oppia ainakin sen, että joukkoraiskauksen tehneillä somaleilla oli takanaan oman yhteisönsä vankka tuki: kymmenet vanhemmat ja vapaaehtoiset avustajat kokoontuivat oikeustalolle tukemaan näitä nuoria miehiä. Johtavat somalipoliitikot kiirehtivät korostamaan, että koko yhteisöä ei pidä syyllistää muutaman nuoren tekemän joukkoraiskauksen perusteella, rasismille on oltava nollatoleranssi ja maahanmuuttopolitiikkaa ei saa missään tapauksessa tiukentaa.

Vielä huolestuttavampaa on se, että joukkoraiskauksen tehneillä somaleilla oli takanaan myös valtaapitävän eliitin ja valtamedian vankka tuki: media oli viikkokausia täynnä kannanottoja, joissa kohkattiin rasismista ja vaadittiin lisää rahaa kotoutumiseen, mutta varsinaisesta rikoksesta ja sen uhrista ei välitetty lainkaan.

Entä mitä nämä Tapanilan joukkoraiskauksesta vangittuina olleet ja nyt vapautetut somalimiehet ja muut nuoret somalimiehet ovat oppineet? He ovat oppineet ainakin sen, että he voivat Suomessa joukkoraiskata tai tehdä aivan mitä tahansa ilman mitään rangaistusta. Suurin osa tekijöistä on jo nyt vapaalla jalalla. Jos jokin tuomio joskus tulee, se on korkeintaan ehdollista eli ei mitään. Heidän oma yhteisönsä on heidän tukenaan ja Suomen valtamedia hyssyttelee.

Somalimiehet ovat oppineet, että he ovat ylempirotuisia kuninkaita, jotka voivat Suomessa tehdä ihan mitä tahansa ja kohdella vääräuskoisia ja etenkin vääräuskoisia naisia aivan miten tahansa ilman rangaistuksen pelkoa.

Tämä on se viesti, jonka suomalainen yhteiskunta on katsonut hyväksi lähettää kaikille somaleille.

Minä en ihmettelisi, jos tämä opetus johtaisi aina vain uusiin joukkoraiskauksiin.

En ihmettelisi sitäkään, että jos uusi joukkoraiskaus tapahtuisi aivan vaalien alla, poliisi ja valtamedia tekisivät kaikkensa, jotta siitä uutisoitaisiin vasta vaalien jälkeen. Koska kaikki siirretään aina vaalien jälkeiseen aikaan.

Kuka on suomalainen

Kansallismielisyydestä keskusteltaessa kysytään usein, kuka on suomalainen ja kenellä on oikeus määritellä mitä suomalaisuus on. Suomalaisuutta voidaan tarkastella ainakin juridiselta, kielelliseltä, kulttuurilliselta ja geneettiseltä kannalta. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet ovat automaattisesti suomalaisia. Joku toinen saattaa edellyttää useiden sukupolvien historiaa henkilön suomalaisuuden vakuudeksi.

Suomalaisuutta voidaan tarkastella myös siltä kantilta, että kyse on tietyn ryhmän jäsenyydestä: ihminen kuuluu ryhmään, jos hän itse kokee olevansa ryhmän jäsen ja jos useimmat muut kyseisen ryhmän jäsenet hyväksyvät hänet ryhmäänsä. Asiaa monimutkaistaa se, että suomalaisuudessa on kyse etnisen ryhmän jäsenyydestä. Ihminen voi olla etnisesti ja geneettisesti suomalainen olematta Suomen kansalainen. Ja toisaalta ihminen voi saada Suomen kansalaisuuden olematta etnisesti ja geneettisesti suomalainen.

Geneettisesti täysin puhdasta suomalaisuutta voi olla vaikea löytää: useissa suomalaissuvuissa on enemmän tai vähemmän “vierasta” geeniperimää, jos riittävän kauas menneisyyteen mennään. Voidaankin kysyä, että kuinka monen sukupolven ajan maahanmuuttajan geenien on sekoituttava suomalaisiin, ennen kuin tuloksena on riittävän suomalainen geeniperimä. Toisaalta on itsestään selvää, että maahanmuuttaja ei muutu suomalaiseksi pelkästään astumalla Kelan ovesta sisään.

Omassa ystäväpiirissäni on monia Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia, jotka eivät tunne itseään suomalaisiksi passistaan huolimatta, mutta joita tämä asia ei mitenkään haittaa. He ovat suomalais-amerikkalaisia tai saksalais-suomalaisia ja pystyvät siitä huolimatta sujuvasti toimimaan suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisinä jäseninä. Heidän lapsistaan tai lapsenlapsistaan tulee ehkä aikanaan täysin suomalaisia. Ratkaiseva askel “väliviivasuomalaisen” kotoutumisessa onkin alkaa puhua itsestään vain suomalaisena.

Märät säpikkäät -tv-sarjasta tuttu Suvi West kertoo Maailman Kuvalehdessä (4/2013) oman näkemyksensä saamelaisuudesta:

”Minulle saamelaisuus tarkoittaa saamelaisia juuria, että isä ja isoisä ja esi-isät olivat saamelaisia. Kokemusta siitä, että he ovat kulkeneet samoilla paikoilla kuin itsekin kuljen. Ei saamelaiseksi voi vain ruveta, täytyy olla yhteys yhteisöön ja historiaan.”

Suvi Westin näkemys voi monien mielestä olla helpommin hyväksyttävissä juuri siksi, että hän on saamelainen. Suomalaiselta ei ehkä suvaittaisi vastaavaa, useiden sukupolvien mittaiseen verenperintöön ja maaperään sidottua näkemystä.

”Tunnen enemmän yhteyttä muiden alkuperäis­kansojen ihmisten kuin suomalaisten kanssa”, jatkaa Suvi West.

Ehkäpä kysymys suomalaisuudesta pitäisi esittää etnisille vähemmistöille ja maahanmuuttajille itselleen. Miten suomalaisiksi he itsensä tuntevat?

“Sori vaan kaverit, mutta olen somali. Olen somali, muslimi, maahanmuuttaja ja pakolainen. Nämä identiteetit ovat osa minua”, sanoo opettajaksi opiskeleva Warda Ahmed.

Kuten huomaamme, suomalaisuus ei kuulu Wardan moniin identiteetteihin. Hänen mielestään:

“On asioita joita suomalaiset liittävät suomalaisuuteen kuten puhdas luonto, rehtiys ja itsenäisyys. Miksi kukaan ei haluaisi pyrkiä kohti näitä arvoja?”

Valitettavasti suomalaisuus näyttäytyy eri tavalla Wardalle:

“Suomalaisuudesta välittyy näköalattomuus, alkoholismi, sulkeutuneisuus, ylimielisyys ja holhoavuus. Miten voi silloin olettaa, että joku jolla on valinnanvaraa ottaako vai eikö ottaa suomalaisuutta mukaan identiteettinsä rakennusaineeksi, valitsisi ottaa osaa tähän kansalliseen murhenäytelmään?”

Hänen mielestään suomalaisuuden pitää muuttua, ennen kuin hänestä voi tulla suomalainen.

Warda ei ole ainoa, joka kokee suomalaisuuden kriteerit ahtaina. Turun yliopiston tutkimuksessa maahanmuuttajanuorten annettiin itse kertoa, miten he kokevat identiteettinsä. Nuorten mielestä heidän oli paljon helpompi identifioitua turkulaisiksi kuin suomalaisiksi.

Entä miten suomalaiseksi kokee itsensä Nasima Razmyar, vuoden pakolaisnainen 2010, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka syntyi vuonna 1984 Kabulissa ja muutti perheensä kanssa suurlähettiläs-isänsä työn perässä Moskovaan vuonna 1989 ja sieltä Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992. Suurimman osan elämästään Suomessa asunut Nasima kertoo Me Naisten numerossa 30/2013 tuntevansa itsensä noin 80 prosenttisesti suomalaiseksi. Nasiman tapauksessa ei ainakaan ole kyse siitä, etteikö häntä olisi hyväksytty porukkaan: vuoden 2011 eduskuntavaaleissa peräti 4 295 helsinkiläistä olisi halunnut hänet kansanedustajakseen. Jos Nasiman kaltainen mallimaahanmuuttajakaan ei tunne itseään täysin suomalaiseksi, on vaikea uskoa, että kukaan ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja pystyisi suomalaistumaan täysin.

Joskus jopa suomalainen äiti haluaa määritellä lapsensa monikulttuuriseksi lapseksi, ei suomalaiseksi. Yhteiset lapsemme -sivustolta löytyy elokuvantekijä Veronica Honkasalon kirjoittama kolumni, jossa hän kertoo:

”Kun lapseni aloitti yksivuotiaana päivähoidossa viime keväänä, nostin päiväkodin kasvatuskeskustelussa esille kysymyksen siitä, miten lapseni päiväkodissa huomioidaan monikulttuuriset kysymykset. Kysymyksen taustalla oli kaksi syytä: suomalais-azerbaidzhanilaisen lapsen äitinä olin aidosti kiinnostunut siitä, miten tyttäreni tausta huomioidaan päivähoidossa. Monikulttuuristen nuorten tutkijana puolestaan koin yhteiskuntavelvollisuudekseni selvittää, miten lasten erilaiset taustat huomioidaan ensimmäisessä kodin ulkopuolisessa kasvatusinstituutiossa.”

Veronica Honkasalon lähestymistapa kuvaa mielestäni hyvin, miten monikultturismi-ideologia riistää uusilta maahanmuuttajilta, adoptiolapsilta ja jopa sekaperheiden lapsilta mahdollisuuden luontevaan suomalaistumiseen. Jos me siis haluamme antaa maahanmuuttajille mahdollisuuden kasvaa suomalaisiksi, meidän on aivan ensimmäiseksi hankkiuduttava eroon haitallisesta monikultturismi-ideologiasta.

***

Itse olen valmis antamaan kaikenvärisille maahanmuuttajille reilun mahdollisuuden tulla sukupolvien mittaan suomalaisiksi. En kuitenkaan usko sen tapahtuvan kovin nopeasti. Saamelaisnaisen tavoin painottaisin juurien ja maaperän merkitystä. Kukaan, joka pelkää talvea ja metsiä ei voi olla aidosti suomalainen. Ja kukaan, joka ei edes itse koe olevansa suomalainen, ei ole suomalainen.

Oma määritelmäni suomalaisuudelle kuuluu näin: suomalainen on henkilö, joka on syntynyt ja kasvanut suomalaisen kulttuurin piirissä, puhuu äidinkielenään suomea, kokee itse olevansa suomalainen ja jonka useimmat muut suomalaiset hyväksyvät suomalaiseksi.

Suomi on suomalaisten turvapaikka

Suomi kuuluu suomalaisille. Suomi on suomalaisten suomalaisia varten rakentama kansallisvaltio, jonka tärkein tehtävä on ajaa suomalaisten etua. Meidän on palautettava käyttöön terve kansallinen itsekkyys. Suomalainen sosiaaliturva on varattava vain suomalaisille. Suomalaiset työpaikat ovat ensisijaisesti suomalaisia varten.

Me olemme osa sukupolvien jatkumoa, joka on pyrkinyt jättämään maan seuraavalle sukupolvelle aina vähän paremmassa kunnossa kuin sen itse sai. Me olemme menneille ja varsinkin tuleville sukupolville velkaa sen, että pidämme Suomen elinkelpoisena ja turvallisena maana, jossa suomalaisten on hyvä asua.

Globaalisti katsoen suomalaiset ovat häviävän pieni vähemmistö. Me olemme yksi maailman pienimmistä kansoista. Jos me emme pidä huolta omasta edustamme, ei siitä välitä kukaan muukaan.

Suomi on maailman ainoa maa, jossa suomalaiset saavat elää omalla kielellään oman kulttuurinsa mukaista elämää. Siksi Suomi on ainutlaatuinen ja säilyttämisen arvoinen.

Suomi on suomalaisten ainoa ja viimeinen turvapaikka. Siksi se ei voi toimia turvapaikkana tai sosiaalitoimistona koko maailmalle. Me emme voi ottaa tänne sellaisia ihmisiä, jotka tuovat kotimaansa sodat ja riidat mukanaan. Meidän ei myöskään pidä ottaa tänne ihmisiä, jotka tulevat Suomeen varastamaan, ryöstämään, huijaamaan, kerjäämään, raiskaamaan tai tappamaan.

Vanhoilla ihmisillä, jotka jälleenrakensivat Suomen sotien jälkeen on oikeus turvalliseen vanhuuteen. Minä en halua, että vanhukset joutuvat pelkäämään kauppaan tai pankkiautomaatille mennessään, että ulkomailta tullut rosvo, taskuvaras tai huijari ottaa heidät kohteekseen.

Myös suomalaisilla lapsilla on oikeus turvalliseen elämään. Suomen pitäisi olla se paikka, jossa suomalainen lapsi saa kulkea vapaasti joutumatta pelkäämään, että monikulttuurinen jengi hakkaa hänet joukolla pelkästään hänen vaalean ihonvärinsä ja suomalaisuutensa vuoksi.

Suomen tulisi olla se paikka, jossa suomalaisille riittää työtä, tervettä isänmaanylpeyttä ja uskoa tulevaisuuteen.

Näistä aiheista lisää oheisella videolla, jossa kerron mm. sen mitä ’maassa maan tavalla’ eläminen minun mielestäni tarkoittaa ja tarvitaanko Suomessa työperäistä maahanmuuttoa.